ISS Palvelut Oy:ssä tunnistetaan, että henkilöstön osaamisen kehittämisellä on merkittävä rooli työtyytyväisyyden ja sitouttamisen kannalta. Kehityskeskusteluissa laadittavat henkilökohtaiset koulutussuunnitelmat ohjaavat uralla eteenpäin. Ida Stigzelius löysi urapolkunsa kiinteistöpalvelualalta ja on kehittänyt osaamistaan oppisopimuskoulutuksen avulla.

Ammatinvalinta on iso päätös nuoren elämässä. Se mietitytti myös ISS Palvelut Oy:n palveluohjaajaa Ida Stigzeliusta muutama vuosi sitten. Kaksoistutkinnon suorittaminen lukiossa ei ollutkaan ihan se oma juttu, eivätkä pätkätyöt ravintola-alalla tuntuneet turvalliselta tulevaisuuden suunnitelmalta. Ida halusi löytää alan, jolla riittää töitä ja unelmana oli vakituinen työpaikka. Hän haki ja pääsi ISS Palvelut Oy:öön siivoustyöhön ja noin vuoden työskentelyn jälkeen kehityskeskustelussa esimies nosti esiin mahdollisuuden oppisopimuskoulutukseen työn ohessa.

Ida pääsi suorittamaan Amieduun laitoshuoltajan ammattitutkintoa. Tutkinnon suoritettuaan hänet ylennettiin palveluohjaajaksi, jonka työnkuvaan kuuluu muun muassa toisten siivoojien opastus ja ohjaus.

– Oppisopimuskoulutus eteni suunnitelmien mukaan ja sain peruskoulun jälkeisen tutkinnon joka minulta vielä puuttui, Ida Stigzelius kertaa koulutuksen etenemistä ja jatkaa: Suurin hyöty koulutuksesta oli verkostoituminen ja erilaisten työtapojen oppiminen. Sieltä tulee tunne työssä pärjäämisestä ja ammattitaidosta.

Kehityskeskustelussa käydään läpi tarpeet ammatillisen osaamisen kehittämiseen

Ammatillisen osaamisen kehittäminen on tärkeä tavoite ISS Palvelut Oy:ssä. Koulutuksen muotona on usein oppisopimuskoulutus ja Amiedu on ISS Palveluille merkittävin koulutuskumppani. Osaamisen kehittämisessä käytetään työvälineenä suorituksen johtamisen vuosikelloa, jonka puitteissa käydään kehityskeskustelut ja analysoidaan jokaisen työntekijän henkilökohtainen koulutussuunnitelma.

– Osaamisen kehittämisessä on tärkeää yksilön ja yrityksen tavoitteiden yhteensovittaminen. Kertoo Amiedun yrityspalvelujohtaja Ari Seppänen ja jatkaa korostaen ISS Palveluiden koulutusmallin vahvuuksia: Heillä henkilökohtaisessa koulutussuunnitelmassa nivoutuvat yhteen yksilön omat ammatilliset tavoitteet, asiakaslupauksen täyttäminen ja yritystason tavoitteet.

ISS Palvelut Oy:ssä tunnistetaan osaamisen kehittämisen vaikutus työtyytyväisyyteen ja henkilöstön sitoutumiseen.

– Meillä on vallalla ajatus henkilökohtaisista urapoluista, jossa koulutuksen ja työkokemuksen avulla voi edetä vaativimpiin tehtäviin. Yhtä tärkeää on myös eteneminen lineaarisesti uusin tehtäviin. Monipuoliset uramahdollisuudet parantavat työnantajamielikuvaa niin nykyisille, kuin potentiaalisille työntekijöillekin, ISS Palvelut Oy:n koulutuspäällikkö Elli Velling kuvailee.

Askel askeleelta urapolkua pitkin

Ida Stigzeliuksen otti seuraavan askeleen urapolullaan, kun esimies ehdotti jälleen kehityskeskustelussa siivoustyönohjaajan erikoisammattitutkinnon suorittamista.

– Koulutuksen tuoma tietämys lisää innostusta työhön. Olen myös saanut mahdollisuuden haastavampaan työhön ja esimerkiksi päässyt siivoamaan erilaisia ja vaativampia kohteita. Koulutuksen ansiosta voin ylpeänä sanoa osaavani siivota erittäin hyvin. Ida Stigzelius kertoo

Entä miten Idan urapolku tästä eteenpäin kehittyy? Seuraavaksi hänellä on suunnitelmissa suorittaa siivousteknikon erikoisammattitutkinto. Onnea matkaan, Ida!

Tutustu oppisopimuskoulutukseen

Onko yrityksessäsi 20-29 –vuotiaita, joilta puuttuu peruskoulun jälkeinen tutkinto? Tutustu Nuorten aikuisten osaamisohjelmaan

Teksti: Hanna Stranius
Kuva: Aki Rask